041 4565 223 – posti@melojat.net
Saaristomeren Melojat - Etusivu

Menestystä SM-maratonilta

Viime viikonloppuna melottiin Porissa maratonmelonnan suomenmestaruuksista. Kilpailut käytiin Kokemäenjoessa Porin Melonnoista tutulla reitillä Melamajavien vajan toimiessa kilpailukeskuksena. Seuramme melojista mukana olivat Jussi Wallin ja Esko Tuohimaa. Porin Jazz -tapahtuma toi lisäväriä lauantain kilpailuihin, sillä kisareitti ohitti Kirjurinluodon ja Jazz-kadun viereiset ravintolalaivat, joilta käsin äänekäs jazz-kansa näki aitiopaikalta reitin mielenkiintoisen kääntöpaikan.

Lauantaina kilpailtiin yksikkösarjat ja sunnuntaina kaksikkolähdöt.

Jussi Wallin voitti SM-kultaa M45-sarjassa 20 km:n matkalla venyttäen taktisesti eroa kilpakumppaneihinsa roikkuen yleisen sarjan melojien mukana ensimmäiset 12 kilometriä. Hopeamies Lahden Kimmo Kurki joutui taipumaan lähes kymmenen minuutin erolla hallitsevalle sarjan Pohjoismaiden mestarille. Wallinin vauhtia sarjassaan kuvastaa myös pronssimies Kimmo Ahosen lähes 15 minuutin ero voittajaan 20 kilometrin matkalla.

Kaksikkolähdössä sunnuntaina Wallin muodosti parin Helsingin Merimelojien Heikki Ritvoksen kanssa. Maratonin SM-kisoissa kaksikot voidaan siis muodostaa eri seurojen melojista. Wallin ja Ritvos osallistuivat kahteen sarjaan niin, että 20 km:n kohdalla miehet tulivat maaliin M35-sarjassa ja 28 km:n kohdalla yleisessä sarjassa. Miehet meloivat vahvasti ja suoriutuivat varmasti kuudesta matkan varrella olleesta kantopaikasta voittaen SM-kultaa M35-sarjan 20 km:lla ajalla 1.26:32 runsaan kolmen minuutin erolla hopeamitalisteihin Merimelojien Rauli Rautavuoreen ja Kallan Melojien Johannes Hietalaan. Kirsikkana kakun päällä Wallin ja Ritvos meloivat yleisen sarjan SM-hopealle vain runsas viisi minuuttia Merimelojien kaksikkoa Alex Barta - Eero Luoma jäljessä. Näin Jussi Wallin saavutti 27. SM-mitalinsa kaksikkojen SM-maratoneilla.

Esko Tuohimaa keskittyi tänä vuonna pelkästään kaksikkosarjaan. Hän muodosti parin Euran Kanoottiklubin Pasi Wallinin kanssa. Ikinuoret melontanestorit kauhoivat SM-pronssille M70-sarjassa. Sarjan kärjessä kultaan meloi vakuuttavasti sarjan maailman kärkikolmikkoon kuuluva lajilegendapari Pentti Sahi - Unto Elo.