Retken luokitus: Helppo / Aloittelijaretki
Retken kuvus:
Tervetuloa melontaretkelle Rymättylän saaristoon.
Retki on luokitukseltaan helppo ja sopii mainiosti kesän aikana peruskurssin suorittaneille. Melomme rauhalliseen tahtiin, ryhmän taitojen ja jaksamisen mukaisesti, pääosin saarten suojassa. Mikäli ei ole tuulista niin voimme myös päästä vähän aukeammallekin vesille kokeilemaan miltä melominen tuntuu siellä. Kuitenkin ryhmän taidot ja tuntemukset huomioiden.
Matkaa päivän aikana kertyy enimmillään n. 15 km. Kerrytä kesän aikana melontakokemusta jotta jaksat meloa kyseisen matkan taukoineen.
Pysähdymme Iso-Maisaareen syömään lounasta. Mukaan kannattaa varata riittävät retkieväät kokopäivän tarpeisiin. Tässä on oiva tilaisuus testata retkikeitintä ja omia retkikokkailutaitoja mahdollisia muita haastavempia melontaretkiä silmälläpitäen.
Iso-Maisaari on yksi Turun kaupungin virallisista ulkoilusaarista ja siellä on uimaranta sekä luontopolkuja, joiden varrelta löytyy myös grillipaikkoja. Varaa siis uima-asu ja pyyhe mukaan.
Retkelle osallistuminen edellyttää että olet tehnyt ja harjoitellut kesän aikana paripelastuksen. Tähän tarkoitukseen kannatta bongata seuran tapahtumakalenterista 27.7. pidettävä ohjattu reskutusharjoitus, joka on ensikertalaisille soveltuva. Kannattaa myös hyödyntää Tiistaimelontoja
jossa on ohjaaja paikalla tai Aloittelijoiden melontailtoja jossa voi ohjaajalta kysyä paripelastuharjoituksen suorittamisesta melontalenkin päätteeksi.
Aikataulu: Kokoonnumme aamulla vajalla klo 08.00. Pakkaamme yhdessä kajakit traileriin ja suuntamme kimppakyydeillä noin tunnin ajomatkan päähän Rymättylän Röölään, josta lähdemme vesille.
Tarvitsemme siis osallistujia joilla on mahdollisuus saada auto käyttön päiväksi kimppakyytejä varten. Kaikki eväät ja melontakamat pakataan seuran pakettiautoon, joten henkilöautoissa tila jää matkustajien käyttöön. Käytännössä tarvitsemme 3 henkilöautoa.
Palaamme vajalle viimeistään 18:00 mennessä.
Muokkaamme reittisuunnitelmaa sääolosuhteiden mukaan. Retki voidaan perua mikäli sääolosuhteet ovat sellaiset että retkeä ei ole turvallista pitää.
Huomioitavaa:
- Retki ja seuran kajakin varaaminen on seuran jäsenille maksutonta.
- Jos aiot lainata retkelle seuran kajakin, muistathan varata sen hyvissä ajoin lähettämällä varauspyynnön osoitteeseen: posti@melojat.net tai käymällä vajalla vajan aukioloaikoina.
- Kaikki retkelle osallistuvat maksavat yhtä suuren osuuden kimppakyytikulusta seuran matkakorvausperiaatteiden mukaisesti. Korvaus jaetaan tasaisesti kuskien kesken, riippumatta kyytiläisten määrästä.
- Jokainen ottaa mukaan omat retkieväät, juomaveden ja tarvittavat varusteet. Saat sähköpostitse lisätietoja varusteista yms. ilmoittautumisajankohdan umpeuduttua retkikirjeen muodossa.
Ilmoittautumiset:
- Ilmoittautumiset 16.8. mennessä Suomisportin kautta: https://www.suomisport.fi/events/234ecc06-8d1a-4ce8-9b1e-d5d54c78b15b
- Retkelle mahtuu max. 10 osallistujaa
Lisätiedot: Retken vetäjinä toimivat Jani Hoikkala ja Markku Kuittinen. Vastaamme mielellämme heränneisiin kysymyksiin: Jani Hoikkala: janihoikkala@hotmail.com, +358 50 521 8305.
