041 4565 223 – posti@melojat.net
Saaristomeren Melojat - Etusivu

Suomen Melonta- ja soutuliiton sivuilta: Suomalaismelojat jälleen edelliskautta parempina kauden avaukseen olympiakarsinnassa

17.5.2016

Kaikki neljä suomalaismelojaa odottavat innolla ja luottavaisina olympiakarsintoja, jotka kilpaillaan Duisburgissa keskiviikkona ja torstaina. Harjoituskausi on tuonut testienkin perusteella toivottua kehitystä haluttuihin osa-alueisiin, ja sen lisäksi kaikki ovat pysyneet terveinä.

Belgiassa leirillä tehdyt testivedot ovat kertoneet hyvää viestiä kehityksestä, mikä antaa hyvän lähtökohdan kansainvälisen kauden avauskilpailuihin.
”Huomaan selkeästi eron viime vuodesta. Olen talven aikana saanut selkeästi lisää voimaa. Viime vuonna totesimme, että voimapuolella pitää saada kehitystä, että pystyisin tuottamaan enemmän tehoa puhtaasti. Siihen on paneuduttu, ja hyvin on päästy eteenpäin. Se näkyi testivedoissa heti, pystyin kelistä riippumatta paljon tasaisempaan suoritukseen”, sanoo 200 metrillä yksikössä kilpaileva Niklas Vettanen.
Vettasen vahvuus matkallaan on jälkimmäinen satanen.
”Sen jaksan ja pystyn vetämään loppuun asti kovaa. Alussa huippunopeuden saavuttaminen ja rivakka liikkeelle lähtö ovat asioita, joihin pitää keskittyä. Alku ei saisi mennä liian vääntämiseksi, jolloin suoritus jää tahmeaksi. Pitäisi päästä pirteästi liikkeelle. Toki treeniä on alla paljon ja raskaita harjoitusjaksoja, ei silloin suorittaminen ole niin räväkkää. Nyt, kun on herkistelty, alun pitäisi tulla luonnostaan. Se on kuitenkin asia, johon olen paneutunut.”

Dietrich hakee tahdon voimaa viimeiselle 250 metrille

Yksikössä 1000 metrillä kilpaileva Miika Dietrich sanoo myös tilanteensa olevan hyvä. Alla on onnistunut harjoituskausi, jonka hän on pystynyt vetämään ohjelman mukaan.
”Kokonaisuutena on satsattu kaikkeen. Enemmän voimaa, enemmän fyysistä kestävyyttä. Muutos aiempaan on, että on pitänyt tehdä kovempia harjoituksia aikaisemmassa vaiheessa, kun olympiakarsinnat ovat näin aikaisin. Ruuvia on kiristetty aikaisemmassa vaiheessa.”
Dietrichillä on vahva näkemys siitä, missä hänen pitäisi olla vielä aiempaa parempi:
”Viime vuodesta lähtien tonni on lähtenyt kulkemaan paremmin kuin aikaisempina vuosina. Viimeiselle 250 metrille pitäisi vielä löytää tahdon voimaa, että pystyisi oikeasti vääntämään kropasta kaiken irti, ettei vauhti putoa. Että pystyisi kamppailemaan loppuun asti kärkisijoista. Se on ollut heikkouteni, mutta olen nyt saanut sitä käännettyä parempaan suuntaan”, Dietrich sanoo.

Hakala ja Nykänen toivovat pientä myötäistä

Kaksikossa Suomea edustavat 1000 metrillä Jeremy Hakala ja Miika Nykänen. He pohtivat, että kauden avaus heti olympiakarsinnoilla voi olla pelkästään hyvä asia:
”Voi olla loppupeleissä paljon helpompi lähteä näin, kun ei tiedä muiden vauhtia. Pystyy ennakkoluulottomammin lähtemään kisaan. Ei tule itselle mitään ennakko-odotuksia.”
Harjoituskaudella kaksikko on keskittynyt pitkälti perustyöhön, fyysisten ominaisuuksiensa kehittämiseen. Heidän kilpailumatkansa haastavin kohta riippuu kelistäkin:
”Meillä aika usein kovemmassa vastasessa on ollut sellaista, että pitäisi päästä alkuun kovempaa vetämään. Toisaalta taas jos on ollut hyvä myötäinen, niin silloin kolmas kaksipuolikas on ollut sellainen, missä saadaan petrattua. Kelistä Duisburgiin toiveissa olisi sellainen, että sopivan lämmintä ja ehkä pieni myötäinen vire, se on varmaankin meille paras”, Hakala ja Nykänen sanovat.

Aikataulut tarkemmin: http://www.kanuduisburg.de/WorldCup2016/images/PDF/Paracanoe/Paracanoe--Olympic-Qualifier-timetable.pdf

Suomen joukkue:

Ratamelonnan olympiakarsinnat Duisburgissa:
MK1 200m: Niklas Vettanen
MK1 1000m: Miika Dietrich
MK2 1000m: Jeremy Hakala- Miika Nykänen

Lisätietoja kilpailuista:
Duisburg: http://www.kanuduisburg.de/WorldCup2016/

Ratamelojien urheilijaprofiilit: http://www.melontajasoutuliitto.fi/maajoukkue/ratamelonnan-valmennusryhmatoimi/urheilijaprofiilit/
Lisätietoja:
Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen +358 400 355 523

(http://www.melontajasoutuliitto.fi/?x253956=1033003)