Ohjattu melontakokeilu

Ohjattu melontakokeilu

Ohjattu melontakokeilu on kaksi tuntia kestävä melontaan tutustuminen. Opit erityisesti eteenpäin melontaa ja melonnan turvallisuusasioita. Melontakokeilun jälkeen pystyt harjoittelemaan melontaa itsenäisesti esimerkiksi kaveriporukassa suojaisilla vesillä rantojen lähettyvillä.

Ennen kurssille tuloa katso turvallisuusohjeet ja varusteet täältä: turvallisuusohjeet ja varusteet.

Ajankohta: (ko. iltana klo 18 – noin 20)
Paikka: Turun Soutu- ja Melontakeskus, Rykmentintie 55, Turku

Varausehdot:

Mikäli kurssia ei ole peruutettu viisi (5) vuorokautta ennen kurssin alkua, joudumme valitettavasti kovan kysynnän vuoksi veloittamaan koko kurssimaksun, vaikka et osallistuisikaan kurssille. Tätä aiemmat peruutukset kuluitta.

Melonnan peruskurssi

Melonnan peruskurssi

Melontaa voi harrastaa monella tapaa, mutta ensimmäiset melanvedot, on parasta ottaa melonnan peruskurssilla. Melonta on tekniikkalaji ja oikean tekniikan hallitseminen tekee melonnasta miellyttävämpää. Kurssilla opit turvallisesti melonnan perusteet. Omia varusteita et tarvitse, sillä saat kaikki varusteet kurssin järjestäjältä. Peruskurssin käynyt meloja pystyy melomaan helpoissa olosuhteissa ja osallistumaan ohjattuihin melontaretkiin ja harjoituksiin.

Peruskurssin kesto ja sisältö:

– 10 h = kolme iltaa (ko. päivinä joka ilta klo 18.00-21.20)

– melonnan perustekniikat, kuten eteenpäin melonta ja kajakin ohjaaminen

– melontaturvallisuus (mm. pelastautumistekniikat)

– varusteet

– kaluston käsittely ja käyttö

– melontalajit ja harrastusmahdollisuudet

Ennen kurssille tuloa katso turvallisuusohjeet ja varusteet täältä: turvallisuusohjeet ja varusteet

Ajankohta: (ko. päivinä joka ilta klo 18.00-21.15)

– 10 h

Ajankohta: Valitse alasvetovalikosta, (ko. päivinä joka ilta klo 10-16)

TS-melontakoulu 3

8–15 -vuotiaille uimataitoisille (50m) tytöille ja pojille.

TS Melontakoulu 3 2-4.8.2021, kunakin päivänä klo 9-12

_________________________________

TS Melontakoulu kolmen päivän ajan (yht. 9h) Turun Soutu- ja melontakeskuksessa.

TS Melontakoulu on tarkoitettu 8-15 -vuotiaille uimataitoisille (50m) melonnasta kiinnostuneille tytöille ja pojille. TS Melontakoulun jälkeen kurssilaiset saavat osallistua SMM nuorison melontaharjoituksiin koko kesän ajan.

Hinta 80 €

TS kestotilaajille 70 €.

Sisaralennus 20 €/sisarus (Tällöin ilmoittaudu lähettämällä viesti osoitteeseen posti@melojat.net)

Hintaan sisältyy Saaristomeren Melojien jäsenyys, koko kesän (kesä-elokuu) harjoitusmaksut sekä kurssitodistus. TS Melontakouluun osallistuvia suositellaan hankkimaan lisäksi Melonta- ja Soutuliiton lisenssi (20 €), joka sisältää vakuutuksen ja kilpailuluvan.

Varausehdot:

Mikäli kurssia ei ole peruutettu viisi (5) vuorokautta ennen kurssin alkua, joudumme valitettavasti kovan kysynnän vuoksi veloittamaan koko kurssimaksun, vaikka et osallistuisikaan kurssille. Tätä aiemmat peruutukset kuluitta.

Lisätiedot:

Iida Kuuva, puh. 041 4565 222, posti@melojat.net tai www.melojat.net

Verkkokauppa: http://melojat-verkkokauppa.net/fi/tuote/3667516-ts-melontakoulu

TS-melontakoulu 2

8–15 -vuotiaille uimataitoisille (50m) tytöille ja pojille.

TS Melontakoulu 2 14.-16.6.2021, kunakin päivänä klo 9-12

TS-melontakoulu 1

8–15 -vuotiaille uimataitoisille (50m) tytöille ja pojille.

TS Melontakoulu 1  7-9.6.2021, kunakin päivänä klo 9-12

_________________________________

TS Melontakoulu kolmen päivän ajan (yht. 9h) Turun Soutu- ja melontakeskuksessa.

TS Melontakoulu on tarkoitettu 8-15 -vuotiaille uimataitoisille (50m) melonnasta kiinnostuneille tytöille ja pojille. TS Melontakoulun jälkeen kurssilaiset saavat osallistua SMM nuorison melontaharjoituksiin koko kesän ajan.

Hinta 80 €

TS kestotilaajille 70 €.

Sisaralennus 20 €/sisarus (Tällöin ilmoittaudu lähettämällä viesti osoitteeseen posti@melojat.net)

Hintaan sisältyy Saaristomeren Melojien jäsenyys, koko kesän (kesä-elokuu) harjoitusmaksut sekä kurssitodistus. TS Melontakouluun osallistuvia suositellaan hankkimaan lisäksi Melonta- ja Soutuliiton lisenssi (20 €), joka sisältää vakuutuksen ja kilpailuluvan.

Varausehdot:

Mikäli kurssia ei ole peruutettu viisi (5) vuorokautta ennen kurssin alkua, joudumme valitettavasti kovan kysynnän vuoksi veloittamaan koko kurssimaksun, vaikka et osallistuisikaan kurssille. Tätä aiemmat peruutukset kuluitta.

Lisätiedot:

Iida Kuuva, puh. 041 4565 222, posti@melojat.net tai www.melojat.net

Verkkokauppa: http://melojat-verkkokauppa.net/fi/tuote/3667516-ts-melontakoulu

Ohjattu melontakokeilu

Ohjattu melontakokeilu on noin kaksi tuntia kestävä ohjattu melontaan tutustuminen. Kurssin aikana käydään läpi melonnan perusturvallisuusasioita. Kurssin jälkeen pystyt harjoittelemaan melontaa itsenäisesti esimerkiksi kaveriporukassa suojaisilla vesistöillä rantojen lähettyvillä.

Ilmoittaudu kurssille seuramme verkkokaupassa: http://melojat-verkkokauppa.net/fi/tuote/3490983-ohjattu-melontakokeilu

Ikäraja kurssille on 14 vuotta.

Melonnan peruskurssi

Melonnan peruskurssi kestää yhteensä noin 10 tuntia (kolmena iltana peräkkäin) ja se on Suomen Melonta- ja Soutuliiton suositusten mukainen melontakoulu.

Melontakoulun aikana perehdytään huomattavasti ohjattua melontakokeiluamme tarkemmin melonnan saloihin: tutuksi tulevatkin perusmelontatekniikoiden lisäksi myös mm. erilaiset pelastautumistekniikat. Kurssin jälkeen omaat valmiudet osallistua helpoille melontaretkille.

Ilmoittaudu kurssille seuramme verkkokaupassa: http://melojat-verkkokauppa.net/fi/tuote/3491303-melonnan-peruskurssi

Ikäraja kurssille on 14 vuotta.